Kartta - Nova Scotia

Nova Scotia (/'noʊvə 'skoʊʃə/,, ) on Kanadan toiseksi pienin provinssi, joka sijaitsee Atlantin valtameren rannalla. Nimi on latinaa ja tarkoittaa ”Uutta Skotlantia”. Suunnilleen samaa tarkoittava Uusi-Kaledonia on Ranskan territorio Oseaniassa. Nova Scotia on myös kapealla kannaksella Amerikan mantereeseen New Brunswickin provinssiin liittyvä niemimaa. Provinssiin kuuluu myös viereinen suurehko Cape Bretonin saari ja Atlantin puolella pieni karikkoinen Sable Island. Provinssin maapinta-ala on noin 55 200 neliökilometriä. Pohjoispuolella lähistöllä on suurehko Prinssi Edwardin saari, joka on oma hallinnollinen provinssinsa.

Alueeseen vaikuttaa kylmä merivirta ja sen rannikkovedet ovat vaarallisia. Lähistöllä on valas- ja kala-apajia.

Nova Scotian pääkaupungin nimi on Halifax, jossa on 372 858 asukasta. Koko provinssin asukasluku oli 923 598 asukasta vuoden 2016 väestönlaskennassa.

Provinssin paikallista lainsäädäntövaltaa käyttää parlamentti, jonka suurin puolue on vuoden 2017 vaalien jälkeen liberaalit.

Nova Scotian alueella on asunut intiaaniheimoja arviolta 11 000 vuoden ajan. 1000-luvulla viikingit mahdollisesti vierailivat Nova Scotian alueella.

John Cabotin johdolla englantilainen retkikunta julisti Nova Scotian Englannin omaisuudeksi vuonna 1497. Ensimmäinen asutuskeskus alueella perustettiin vuonna 1605, jolloin Samuel de Champlain perusti Port Royalin siirtokunnan. Myös skotlantilaiset yrittivät useita kertoja asuttaa aluetta. Englannin ja Skotlannin kuningas Jaakko I ja VI antoi vuonna 1621 William Alexanderille luvan Nova Scotia -nimisen siirtokunnan perustamiseen, mutta Alexanderin vuosina 1622 ja 1629–1632 järjestämät yritykset epäonnistuivat.

1600-luvun mittaan Nova Scotian omistajuus vaihteli Englannin ja Ranskan välillä. Vuonna 1713 Utrechtin rauhassa alueesta tuli Ison-Britannian kuningaskunnan omaisuutta, lukuun ottamatta Ranskalla säilynyttä Cape Bretonin saarta. Cape Bretonin saaren ranskalaiset kannustivat brittien alaisuuteen siirtyneitä ranskalaisia säilyttämään oman identiteettinsä. Britit tekivät voittoisan mutta lopulta tuloksettoman sotaretken Cape Bretonilla sijainnutta Louisbourgin linnoitusta vastaan vuonna 1745. Seitsenvuotisen sodan alettua vuonna 1755 ranskalaisia karkotettiin mailtaan laajalti.

Yhdysvaltain vapaussodan aikana Nova Scotia oli puolueeton. Napoleonin sotien ja vuoden 1812 sodan aikana puolestaan Nova Scotia vaurastui, sillä siellä alettiin harjoittaa aiempaa enemmän laivanrakennusta ja puuteollisuutta. Vuonna 1820 Nova Scotiaan liitettiin uudelleen Cape Bretonin siirtomaa, joka siitä oli aiemmin erotettu.

1800-luvun puoliväliin mennessä Nova Scotian asukasluku oli yli neljännesmiljoonan. Julkaisija ja journalisti Joseph Howe voitti tukijoineen vuoden 1847 vaalit lupaamalla edistää Nova Scotian itsehallintoa, ja seuraavana vuonna Nova Scotiasta tuli ensimmäinen itsehallinnollinen siirtomaa koko brittiläisessä imperiumissa.

Brittiläiset Atlantin valtameren rannikkosiirtomaat Kanadassa kokoontuivat vuonna 1864 keskustelemaan keskinäisen liiton muodostamisesta. Liittosuunnitelmia laajennettiin myöhemmin myös muun Kanadan käsittäviksi. Nova Scotiasta tuli 1. heinäkuuta 1867 New Brunswickin, Quebecin ja Ontarion ohella yksi Kanadan dominion neljästä alkuperäisestä siirtomaasta, vaikka Joseph Howe vastustikin tätä.